Dina synnytti lauantaina ja sunnuntain välisenä yönä hurjat yhdeksän pentua! Näistä valitettavasti menetimme kolme, mutta olemme onnellisia siitä että pentukopassa tuhisee nyt kuusi elinvoimaista pentua. <3
Näkyvät supistukset alkoivat keskiyön aikaan ja synnytys oli ohi aamulla n seitsemän aikaan. Dina oli todella reipas läpi koko synnytyksen, poltot olivat vahvat ja se alkoi samantien hoitaa pentujaan. Dramatiikalta ei yön aikana säästytty, mutta onneksi synnytys taisi olla raskain meille synnytyksessä avustaneille, eikä niinkään emälle.
Kohdussa oli ollut melkoinen tungos, kun pieneen koiraan oli siunaantunut yhdeksän sikiötä. Tästä syystä kolme pennuista ovat todella pieniä, syntyessään vain reilun 100g:n painoisia. Suurin poika oli syntyessään näitä tuplasti isompi. Ensimmäiset päivät ovatkin kuluneet tarkkaillessa pentujen syömistä, ja pitäen huolen siitä että pienimmätkin saavat paljon juodakseen. Onneksi kaikki pennut ovat alusta alkaen syöneet hyvällä imulla ja ruokahalulla. Myös pienimmät, vaikka heillä isompiin verrattuna aika paljon kirittävää onkin. :)
Nyt kun ensimmäisistä päivistä on selvitty, alkaa kaikki näyttää pentujen painonkehityksen kannalta hyvältä. Kaikki pennut ovat saaneet painon nousun hienosti käyntiin. Tänään pienin pennuista, punainen tyttö, on ottanut hurjan spurtin nostaen painoaan 18g, eli reilut 15% painostaan. Saman verran nousi myös hieman isomman pinkin tytön paino ja pieni tummansininen poikakin nostaa painoaan jo hyvin. Hieno tahti siis pikkuisilla! :) Isot tietenkin nostavat myös painoaan kohisten, onhan niillä pieniin verrattuna jo paljon enemmän imuvoimaakin.
Pennut on nyt merkitty seuraavasti:
-Punainen: tyttö, pienin pennuista
-Pinkki: toiseksi pienin tyttö
-Violetti: suurin tyttö, pennuista tummin
-Tummansininen: pieni poika
-Vaaleansininen: poika, toiseksi suurin pentu, vaalein
-Harmaa: iso poika, suurin pennuista
Tässä kuvia pentujen ensimmäisiltä päiviltä. Meidän piti ottaa hieman apuvälineitä käyttöön jotta pienimmätkin ylsivät ylänisille syömään ja pennut ovat osoittaneet erinomaista kekseliäisyyttä nukkumisasentojen ja -paikkojen suhteen! ;) On ne vaan ihania! <3
![]() |
![]() |
Vaaleansinisen lemppari nukkumapaikka :) |
![]() |
Mamman turkki on pehmoinen peti |
![]() |
Pikkupoika ja isopoika |
![]() |
Rakkaus... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti